Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

kisoissa Ojangon koiraurheilukeskuksella 13.5. - kaksi agilityrataa

Sunnuntaiksi oli luvattu hellettä, mutta eihän sitä tällainen jääräpäinen usko. Aikainen herätys ja allergialääkkeet yhdistettynä helteeseen - ei paras kisapäivän aloitus.  Aprillipäivän kisat menivät hienosti, joten odotuksia oli, että kisa-asetukset olisivat nyt jo löytyneet - vaan väärässä olin. Elävät olennot eivät ole tasaisesti toimivia koneita... Kisauran alussa tulee vastaan aina uusia tuomareita. Tällä kertaa tuomarina Ritva Herrala, jonka radat Rasse-pinserin aikaan 10 v sitten, olivat melkoisen kiharaisia. Tein netistä pientä etsintää viime aikaisista radoista - ne näyttivät ihan sellaisilta tehtävissä olevilta.  Kisapaikalla helle paahtoi hallin edustalla ja hallissa oli tosi ahdasta, joten ei oikein ollut hyvää mahdollisuutta viritellä koiraa. Pihalla Lysti oli jotenkin haahuileva - keskittyminen virittelytemppuihin rakoili. Onneksi hallissa ahtaalla odottelualueella Lysti malttoi kivasti olla lähellä - paljon herkkuja toki tarjolla. Tässä livestreamista napatut vi