Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2014.

vaihtelevasti

Pehmeän koiran kanssa on haastavaa harjoitella koiralle uusia vaativia taitoja. Koin tämän jälleen kerran eilen aamutreeneissä, kun nostin rimat 60 cm:iin. Lentävä lähtö onnistui, mutta paikalta lähtö oli haastava. Noin 50-55 cm rimoilla Pico valitsee kaukaakin lähdössä hypyt eikä minun luokse tulemista. Tarkkana koirana Pico tunnistaa 5 cm:in erot riman korkeudessa, joten treeniä tarvitaan reilusti tällaisilla asetelmilla. Tässä videokooste onnistuneista toistoista:  Beta-flattikin on meillä treeneissä mukana ja laitanpas tähän nyt noutovideon, vaikka Picon blogi onkin: Takaakierron harjoittelu on elokuun projektimme ollut, mutta sen videon editointi on vielä kesken...

verenpainemittarina

Jumitukset ovat tosiaan lähteneet Picolta. Tilalle tuli takaisin ne ylimääräiset spurtit. Voi simpura - kuskia alkoi hatuttamaan ja sehän näkyi heti pehmeässä pinkojassa: rauhoittavia eleitä, lelun kanssa kauas kuskista, "en muuten hyppää 60 cm hyppyä lähdössä" jne.  Tajusinpas sitten mainita koutsille, että tuo koira huolestuu heti, jos vaikka hermostun jostain tietokoneongelmasta. Silloinhan Pico tulee katsomaan minua hämmentyneenä.  Noh, radalla se hämmennys sitten tietty vaihtuu sinkoiluun, haisteluun ja muuhun sijaistoimintaan. Treenin opetus oli se, että en saa mitenkään suullisesti ilmaista ärsyyntymistäni... Helpommin sanottu kuin tehty! Tässä se pätkä treeniä, joka meni hyvin, heh, kokonaista kaksi toistoa. Siellä on radalla kuitenkin monta erilaista onnistunutta ohjausta: - lähtöhyppy vinona: 55cm-60 cm - takaakierto - takaaleikkaus x 2 - jarrutus - 270-asteen kääntyminen - layeröinti ohi hypyn seuraavalle - takaaleikkaus u-putkelle (ei näy videolla) -...

jumitukset pois

Agilityn suhteen olemme pitäneet taukoa rankemmista treeneistä siten, että viime torstaina teimme pienessä mittakaavassa takaakierron harjoittelua. Pienensin harjoittelua vielä entisestään perjantaina, kun harjoittelin pelkän namin heittämistä koirapuistossa. Seuraavassa vaiheessa tein hieman pientä treeniä Picon kera. Eilen lauantaina palasin ilman koiraa harjoittelemaan omaa liikkumista. Tämä oli hyödyllistä ja nyt odottelen, että pääsen tiistaiaamuna testaamaan laajemmassa mittakaavassa. Saas nähdä onko ilman koiraa tehdyt toistot tuoneet apua. Picon jumit tuntuvat lähteneen kipulääkekuurin myötä. Kuuria on nyt takana yli viikko ja annos on pienennetty puoleen. Koiran ryhti on parantunut selkeästi. Lisäksi Pico ravaa enemmän ja rennommin kuin keskikesällä. Tässä äkkiotos pihatilanteesta tänään:  Takanojahan tuossa kuvassa on, mutta vau mikä selkälinja ja polvikulmaukset! Ennen seuraavaa kisastarttia on treenattava ainakin näitä: - rimojen korkeus 55-65 cm seuraavissa ku...

pätevä potilas

PIco paralla on jumia selkälihaksissa. Kävimme tänään eläinlääkärillä tutkimassa kaiken varalta munuaiset ja muut sisäelimet. Ultraa ja röntgeniä kera verikokeen. Onneksi sisäelimistä ei löytynyt mitään vikaa. Selkäkin näytti sangen hyvältä!  Kipulääkekuurilla nyt mennään pariviikkoa, sitten 28 pv dopingkarenssia --> kisaamaan päästään vasta aikaisintaan syyskuun loppupuolella. Noh, terveys edellä mennään. Kisataan sitten kun kisataan. Pico oli kyllä reipas potilas! Kuonokoppa oli päässä tutkimusten ajan - antoi hoitaa urheasti! Kuonokoppa varmistaa, että Pico ei yritä näykkimällä pois hoitotilanteista. Aggressiokäytös kun vahvistuu todella nopeasti ja sitä en todellakaan halua. Mun urheat koirapotilaat: Beta 11v ja Pico 5v Myös Beta-flatti kävi tarkastuksessa, taas. 11-vuotiaaksi flatiksi Beta on vielä virkeä, mutta kainalossa ja rinnassa olevat patit alkavat olla melko isoja. Päivä kerrallaan kipulääkkeellä mennään.