Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Ekat möllitokokisat 23.10.2016

Vihdoinkin osui aikataulu niin, että pääsimme osallistumaan möllitokoon eli epäviralliseen tottelevaisuuskokeeseen, jossa teimme alokasluokan liikkeet. Kisapaikka oli sekä minulle että Lystille täysin uusi paikka. Lysti on aiemmin osoittanut yleistävänsä oppimansa käytökset todella nopeasti uusiinkin tilanteisiin. Jännitys tosin nousi itselläni kisapaikan nähtyäni. Siellä ei ollut varsinaisesti kunnon aitoja vaan kehän laidalta löytyi yleisön ja koirien lisäksi avonaiset laatikot erinäisiä koiranherkkuja... Edellisen illan leffareissu (= koirat toimettomina kotona) sekä aamupäivän lyhyehkö lenkkeily (= virtaisa flattilikka) toivat lisähaasteen jännittämiseen. Onnekseni olen käyttänyt koko ajan tiettyjä rutiineja treenatessa ja nehän Lysti tietysti tunnisti. Hallissa tehtiin ensin kehään mennessä luoksepäästävyyden tarkastus: tuomari moikkaa koiraa ja pyyhkii peppua paperilla. Tämän jälkeen alkoi paikallamakuu 1 min . Olimme ryhmässä reunimmaisia, lähimpänä yleisöä. Johtuen Lystin

Toko-testailuja - tässähän ihan innostuu!

Perjantaiaamujen tokotunnit hallissa ovat alkaneet jälleen - kivaa oli! Tässä video perjantailta 14.10.2016:  Hiottavia asioita ovat ainakin:  * paikkamakuu 1 min koirarivissä + erilaisia häiriöitä * seuraaminen suoraksi * ohjaajan askelten pituus seuratessa, myös 90-asteen kulmat sekä täyskäännökset * hyppytekniikka toko-hypyssä (+ agilityssä myös! ) -- Lystin pää on nyt ylhäällä ja ponnistaa hassusti * koiran viereen palaaminen niin ettei koira ennakoi sivulle istumaan nousemista * luoksetulossa ei saa ennakoida kutsua * kauko-ohjaus kisaetäisyydellä. Mahdollisesti eri vihje asennonvaihtoon maasta istumaan kuin seisomasta istumaan ("istu) Tästä on kiva jatkaa - Lysti on niin ihanan innokas ja helppo motivoida!

noutotreenikausi loppupuolella

Taippareihin ei mahduttu mukaan enää tänä vuonna, joten teimme viime lauantaina pitkästä aikaa "oikean" hakuruudun siipidameilla. Olin todella tyytyväinen treeniin, sillä Lysti keskittyi kivasti, vaikka olikin kiihtynyt. Intoa oli aikalailla sopivasti eikä tapahtunut mitään yllättävää. Tässä videokooste: Talvikaudella keskitymme agilityyn ja tokoon. Tavoitteena on treenata suunnitelmallisesti ja rennosti kohti kisauraa. Agilityn kisauraa varten täytyy hankkia kilpailulisenssi ja sen ajattelin v.2017 hankkia. Vielä en tiedä mitä seuraa aion edustaa, mutta sen näkee sitten sopivalla hetkellä. Toko-treenit ovat olleet kesän ajan tauolla, mutta pari kertaa hallissa käytyämme olen ollut tyytyväinen Lystin keskittymiskykyyn.  Seuraavaksi tavoitteena on ketjuttaa alokasluokan liikkeet siten, että voin tehdä ne ilman ruokapalkkaa. Kehumiset ja rapsutukset ovat kehässäkin käytössä ja onneksi ne toimivat sangen hyvin Lystilläkin palkkiona.  Olisipa enemmän aikaa edit