Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.

ollapa vaihtamatta noutoesinettä

Tajusin, että en ole tehnyt häiriötreenejä noutojen suhteen tarpeeksi. Tai siis kovin heviä sellaista. Sinänsä ihmiset ja vieras koira katsomassa eivät olleet häiriöitä, mutta vierekkäin olevat damit/esineet ovat ja avustajalla ollut köysilelu.  Kysehän on oikeastaan palauttamisen sujuvuudesta. Luulin harjoitelleeni sitä tarpeeksi, mutta tämähän riippuu tavoitteista ja siitä, millaiseksi haluan palauttamisen tehdä.  Määritelmä: Sujuva palautus = koira lähtee vauhdilla vihjeestä noutamaan, tarttuu esineeseen ja kääntyy samantien ohjaajaa kohden palauttaen esineen istuen ohjaajan eteen. Ohjaaja saa esineen käteensä. Jostain syystä koen jokaisen koiran kanssa saman haasteen:  Haluan nimetä opettamani käytökset melko nopeasti. Pyrin käyttämään vihjeitä niin, että niistä tulee todella vahvoja käytöksiä, joita voin sitten käyttää eri tilanteissa, yleistää siis huolella. Nyt kun olen katsellut useampana päivänä peräkkäin Lystin treenivideoita, jään miettimään pitäisikö minun olla h

tehotreeniä variksen noutamisessa

Tällä viikolla olen keskittynyt variksen noutamisen harjoitteluun Lystin kanssa. Pakastimessa oli Lystin Piki-isän tuliaisina saatuja variksia. Otin aamulla linnun pakastimesta ja harjoittelin aina päivän ajan samalla linnulla siten, että lintu ehti sulaa iltaan mennessä. Aamulla se pitikin sitten heittää roskikseen... En ollut pähkäillyt tarpeeksi tarkkaa suunnitelmaa, kun tykkään mennä fiilispohjalta tilanteen mukaan. Se hieman kostautui, olisi pitänyt nopeammin ottaa lintu pois Lystiltä esim. sen jäädessä nuolemaan lintua. Lisäksi tajusin tarttumisen harjoittelun tärkeyden vasta eilen perjantaina. Tässä video torstailta 16.7.: Tässä video perjantailta 17.7.:  Tavoitteena on se, että Lysti tarttuu lintuu mahdollisimman nopeasti reippaalla otteella kerralla eikä joudu korjaamaan otetta missään tilanteessa. Damien kanssahan treenasin tämän olohuoneessa jo talvella, kun Lysti oli ihan pikkulikka! Nyt on sitten aika saada homma toimimaan omassa pihassa. Eilen perjantain