Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2019.

agilityseminaarissa 12.9.2019 - supersiistiä!

Tiedätkö sen tunteen, kun kentällä on 39 esteen rata ja se ei tunnukaan liian vaikealta?  Se tunne, kun rata alkaa hahmottua ja se ei onkin palasteltuna ihan tehtävissä?  Tietyn pienen positiivisen paineen alla pystyin keskittymään ihmeellisen hyvin - vaikka herätys oli aikainen.  Olimme Lystin kanssa Niinulassa saksalaisen Max Sprinzin seminaarissa. Neljätuntisen aikana ehdimme tehdä 4 pätkää radasta. Hiki tuli sekä minulle että Lystille.  Olin tyytyväinnen siihen miten sain keskityttyä ohjausten harjoitteluun. Kaikki muu toimi Lystin kanssa kivasti. Tietysti mukana oli muutamia lystikkyyksiä, kuten aina, mutta ei takerruta nyt niihin. ;) Tässä koostevideo: Jostain syystä X päädyin valitsemaan taustalle musiikiksi viululla soitetun biisin - hämmentävää, miten hyvin se tuohon sopiikin! Tällä viikolla suuntana on Turku - AGILITYN MM-KISAT - JEE!  Koirat pääsevät hoitolaan Perniöön - eräänlaista hermolomaa niillekin. :) 

Kisaviikonloppu syyskuun alussa - ulkokisoja, 4 starttia yhteensä

Jopas oli hyvää tuuria viikonloppuna sillä emme joutuneet sateen kastelemiksi.  Lauantaina 7.9. kävin Lystin ihkaekoissa ulkokentän kisoissa kotikulmillani Konalassa.  Aikanaan olen Rasse-pinserin kanssa tämän kentän vieressä olevassa hallissa aloitellut agilityn kisauraa ja myös treenannut siellä.  Tässä video radoista - ensimmäinen oli agilityrata ja toinen hyppyrata: Sunnuntaina 8.9. suuntasin Caddyn jälleen tutustu Ojankoon, mutta kisat eivät olleetkaan hallissa vaan keinonurmikentällä ulkona. Tässä video, pahoittelut huonosta kuvakulmasta: Tietyt kisa-asetukset ovat nyt löytyneet, mutta treenilistalla ovat ainakin nämä: - rento suoritus kisatilanteessa, sekä minulla että koiralla - huolellinen ohjaaminen aina ja kaikilla radoilla - huolellinen tutustuminen kaikenlaisiin ratoihin - kunnollinen lähdössä pysyminen luotettavasti - rento kontaktiesteiden suorittaminen  Syyskuussa vielä tiedossa todennäköisesti kaksi kisapäivää. Saas nähdä täyty...