Pico on saanut pitää sukukalleutensa tähän asti, mutta nyt on tullut aika tehdä päätös. Viimeisen parin viikon aikana Pico on mm. treeneissä tehnyt äkillisiä stoppeja. Nyt on ollut myös vatsavaivaa sen verran, että torstaina piti jättää treenit väliin. Lisäksi Pico on ahdistellut Betaa ja nuollut pissoja ulkona. Kärttyisyyttä ilmeni mm. eilen sen verran, että pojille tuli nopea rähinä, jonka seurauksena toisella huuli turvonnut ja toisella korvassa jonkinlainen vekki, jota en onnistunut paikantamaan. Pico ei ole jalostuskoiraksi hankittu vaan perheenjäseneksi, demokoiraksi ja agilitykoiraksi. Näissä tehtävissä testosteronin liika määrä ei ole hyvä yhdistelmä. Dopingsäännöksistä johtuen kastraatio saattaa haitata tammikuulle suunniteltua kisaputkea, joten toivottavasti eläinlääkäriltä löytyy sopiva leikkausaika jo alkavalle joulukuun viikolle. Muutama syksyinen kuva lokakuulta:
Flattitytöt Lysti ja Loitsu