Keskiviikkona 6.11. täytyy viimeistään ilmoittautua 17.11. kisoihin. Päätin jo kertaalleen, että menemme kisaamaan vasta tammikuussa, jolloin on tarjolla useampi startti peräkkäisinä viikonloppuina Ojangossa. Siihen mennessä ehtisin keinun harjoitella kisakuntoon niin olisi agilityradoillakin tulosmahdollisuus.
Kisakokemusta tarvittaisiin kuitenkin lisää sekä minulle että etenkin koiralle, joten su 17.11. tekisi mieli hakea kaksi hyllyä agilityradoilta. Epävirallisia kisoja ei löydy sopivin aikatauluin, joten viralliset startit ovat ainoa mahdollisuus.
Viime viikolla oli treenit kolmena päivänä ja lisäksi Pico demosi vielä eilen Virikkeen luennollakin.
* Tiistain treeneissä oli hyvä häiriöharjoitus ja keinun treeni meni hieman eteenpäin.
* Torstain treeneissä tein kouluttajan mukaan rennommin, joten siitä jäi hyvä mieli
* Lauantaina treenikaverina oli villakoiratyttö, jolla juoksuaika lopuillaan. Se ei vaikuttanut Picoon mitenkään!
* Sunnuntaina demosin luennolla Picon kanssa sheippaamista skeittilaudalla. Lopputuloksena Pico laittoi molemmat etutassut laudalle. :) :)
Huomenna tiistaina tehdään taas keinua.
Lokakuussa 1. ja 29. päivä keinua teimme näin:

Kommentit
Lähetä kommentti