Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2014.

pinkojan spurttailuja

Kisapäivä sujui sopivalla aikataululla ja ehdin valmistautua kohtalaisen hyvin. Jännitystä oli hieman, mutta mielestäni sopivasti. Päätin mennä radalle koiraan luottaen - katsotaan mihin se riittää. Pico tuntui innokkaalta hallin ulkopuolella ja kävelyllä.  Vein sen halliin ripeälle käynnille ennen lämppäkävelyä. Ennen ekaa rataa toin sen halliin vasta muutamaa koiraa ennen meidän vuoroa. Olin asettanut videokameran sopivaan paikkaan kuvaamaan niin laajalla kuvakulmalla kuin mahdollista. Molemmat Anders Virtasen radat olivat kivoja agilityratoja. Ekalla radalla rengas aiheutti kiellon ja ekan spurttikierroksen. Pätkittäin Pico kuitenkin teki kivasti, vaikka jumitusten takia ei olla korkeilla rimoilla tehty aikoihin. Pari minunkin mokaa tuli, kun en ehtinyt valssata. Pico oli tänään "valssituulella" eli kohtuu läheltä piti ohjata valssikohdat ja hypyt. Jos intoa olisi vielä himpun lisää, voisin helposti tehdä takaaleikkauksia useitakin, kuten kesällä yliaikanollan tehdessä...

treeniä mainoskatkoilla

Aikoinaan opetin Rasse-pinserin käynnistämään imurin treenaamalla tv-sarjan mainoskatkojen aikana. Nyt kokeilin samaa Lystin ekan damitreenin kanssa. Aiemmin harjoiteltu näitä: - naksuttimeen ehdollistaminen - köysilelun kantaminen keskeltä: kotona, Tiilitiellä, urheilukentällä - damin kantaminen keskeltä tarttumalla (vain tänään tehty...) - jonkun verran erilaisten heitettyjen lelujen perään säntäämistä tehty, jolloin palauttamisesta palkittu vetoleikillä - irrotus lelusta  --> tarjoaa istumista --> lelu lentää uudelleen Resepti treeniin: - lyhyet jaksot - valitsin hitaasti syötävät isot nappulat, jotka eivät ole omaa ruokaa - heitin nappulan palkkioksi kuvasta oikealla olevan keittiön suuntaan --> kivaa, koska namin jahtaaminen on hieman kiihdyttävää - heitin damin lattialle silloin, kun Lysti söi nameja --> heittäminen kiihdyttää, jota en vielä halua vaan haluan Lystin tarttuvan spontaanisti paikallaan olevaan damiin oma-aloitteisesti, kun olen ihan hilj...

Lysti 12 viikkoinen jo ja eka rokotus haettu

Tällä viikolla olemme käyneet  * maanantaina kahdessa eri koiratarvikeliikkeessä * tiistaina aamutreeneissä äitini ja Picon kanssa * keskiviikkona rokotuskäynnillä  * torstai oli kotipäivä ja tänään perjantaina Lystillä on Virikkeellä kaksaritunti mäyrispojan kanssa. "Ihmisten ilmoilla" kun liikkuu saa pentu osakseen huomiota. Montaa ihmistä on jo moikattu. Kumpa vaan ne tassut pysyisivät maassa niin olisi sitten isona likkana kivempaa... Noh, täytyypäs muistaa jatkossa ohjeistaa moikkaajat paremmin. Jännä, että jopa kollegoilleni täytyy muistuttaa Lystin neljätassua-maassa -säännöstä... ;) Olen tällä viikolla aloittanut myös pienet noutotreenit Lystin kanssa. Videota on kuvattu, mutta eihän tässä ehdi editoida... ;)  Osallistun parhaillaan ruotsalaiselle nettikurssille, joten pientä kielikylpyä itselleni tässä samalla.  Aloitin lelulla leikkimisestä ja naksu tuli siitä, että ote lelusta oli keskeltä kuten damista pitää olla myöhemmin. Käytännössä huomasin...

muutamia kuvia!

Tänään on ollut kivasti aurinkoinen sää ja pitihän sitä yrittää ottaa poseerauskuvia Lystistä. Noh, Picon aamuisen metsälenkin jälkeen Lysti heräili nokosiltaan. Tässä muutamia otoksia: Lysti söpönä Kaula hieman venyneenä, mutta sellainen siis on olemassa. Vetoleikki sujuu jo sangen kivasti! Tällä viikolla olemme Lystin kanssa harjoitelleet mm. seuraavia: - yksinoleminen kehikossa olohuoneessa: rauhoittava musiikki, Adaptil-feromoni, puruluut, puuhapallossa kuivaruokaa, sopivan väsynyt olemus. --> videointien perusteella Lysti on lähinnä nukkunut yksin ollessaan. Ajat ovat olleet vielä varsin lyhyitä: 30 min - 1,5 tuntia. - taluttimessa kulkeminen: Topin vanha pentutalutin on nyt Lystillä perintönä. Talutin on ollut muutaman kerran käytössä autoteiden varsilla. Aluksi Lystiä hatutti kulkemisen rajoittaminen, mutta kun eteenpäin ei pääse kireällä remmillä niin kontaktia on kannattanut  tarjota tilalle --> koomisen näköistä nättiä tepastelua tuli tilall...

intopiukkana ja kivaa oli!

Picon agilityura on ollut vaakalaudalla taannoisen osteopaattikäynnin jälkeen, kun sain "tuomion", että tuon rakenteisen (C-lonkat, suorahkot polvet + toinen polvi hiukan löysä) koiran kanssa ei olisi alunperinkään pitänyt edes aloittaa agilityä. Heh, aika rankkaa tekstiä, kun ottaa huomioon että ole käyttänyt kaiken vapaa-aikani Picon treenaamiseen viimeisen viiden vuoden aikana. Noh, annoin sitten koiralle hieman "tilaa", kuten myös pentuun totuttelemassa.  Viime viikolla Lysti oli toista kertaa mukana Sepon treeneissä ja tällä viikolla jätin Lystin kotiin päiväunille. Näin sain paremmin lämmiteltyä Picon ennen treenejä ja jäähdyteltyä treenien jälkeen. Jatkossa siis sama kaava, toivottavasti. Rimat ovat nyt olleet "vain" 45 cm korkeita ja into on tullut takaisin! Viime viikolla en meinannut pysyä vauhdissa mukana. Harmillisesti en saanut videota silloin, mutta nyt sellainen on tässä. Editoitavaa oli kerrankin hyvin minimaalisesti! Pidin tekemisen pä...

ensimmäiset videot Lystin treeneistä!

Meillä on vihdoin tapahtunut läpimurto Picon ja Lystin suhteen: nyt nuo leikkivät ja riehuvat keskenään! Alkuunhan Pico oli hieman jännittynyt ja saimme olla tarkkoja erilaisissa tilanteissa koirien käytöksestä. Onneksi Pico on aina ollut kovin leikkisä luonteeltaan - auttoi varmasti Lystin tuloon sopeutumisessa. Tässä hieman videoita meidän luentodemoista sunnuntailta 2.11.: Ehdollinen vahviste: Rauhoittumisen alkeet ts. peitolle meneminen: Tervehtiminen kauniisti kämmeneen koskemalla: Lystin kanssa alkeet ja Picon kanssa valmis temppu Ja lopuksi vielä Picon lempparitemppu vihdoin videoituna:

Lysti saapui 26.10.2014!

Reilu viikko on ihmetelty pentuarkea, huh! Sen verran tekemisen määrä lisääntynyt, että en ole ehtinyt tänne kirjoitella kuulumisia.  Lysti on aivan käsittämättömän reipas pentu ollut tähän asti. Lysti osaa pyytää pihalle pissalle ja jos henkilökunta on riittävän nopeaa toimissaan, tekee tarpeensa saman tien. Ja säästä ja paikasta riippumatta.  Pico on ollut hieman hämillään ja jännittynyt uudesta tulokkaasta, mutta nyt alkaa löytyä yhteistä touhua ja jopa leikin tapaistakin. :) Tärkeimpiä harjoiteltavia asioita ovat tällä hetkellä ihan vaan normaali vuorokausirytmi ruokailuineen ja ulkoilemisineen. Lysti on toki jo opetellut monenmoisten taitojen alkeita. Viime sunnuntaina Lysti oli Virikkeen Miten koira oppii? -luennolla ensimmäistä kertaa demokoirana. Harjoitukset on videoitu ja jaan niitä myöhemmin jahka ensiesitys Lemmikkimessuilla 9.11. on ollut. Jos siis haluat nähdä Lystikkäitä videoita, tule paikalle Messukeskukseen Lemmikkilavalle sunnuntaina 9.11. klo.11. Ja m...