Uuden vuoden aloitus on sujunut flunssaa pitemmän kaavan mukaan potiessa. Antibioottikuuri onneksi hääti poskiontelotulehduksen ja nyt on jälleen keskittyminen töiden lisäksi Lystin ja Picon treenikalenterissa. Picon kalenteri näyttää melkoisen laiskottelupainotteiselta, mutta jotain pientä senkin kanssa. Loppuvuoden 2016 kolmesta rally-tokokisasta oppineena olemme nyt harjoitelleet ihan oikeasti tehtäväkylttejä, seuraamista sekä arjessa että treenihallissa kehänauhan kera. Kävimme myös Lohjalla vieraassa hallissa ja seurassa harjoittelemassa. Lysti käyttäytyi juuri kuten kisatilanteissakin: oikein ronskit sekoilut ennenkuin taas malttoi. Selväksi on tullut, että jollain tapaa energiaa pitää purkaa juoksemalla, vauhdikkaasti! Pelkkä maltin harjoittelu ei riitä tällaisen lystikkään erittäin vilkkaan koiran kanssa! Kalenteria katsellessa olen pohdiskellut myös eri harrastuslajien rytmittämistä. Lystillä on talenttia niin moneen juttuun, että aika ei riitä allekirjoittaneella kaikke...
Flattitytöt Lysti ja Loitsu