Vuonna 2017 tutustuin Lystiin edelleen paremmin! Tammikuussa kävimme Lystin ihkaekoissa agilityn supermöllikisoissa Ojangossa - teimme puhtaita ratasuorituksia: Helmikuussa molemmat koirat kävivät Smartdog-testissä - sain vahvistusta sille, millaiset persoonat Lysti ja Pico ovat. Ymmärsin entistä selkeämmin, että Lysti on kykenevä hillitsemään itseään, mutta kaipaa minulta selkeitä ohjeita. Pico osoittautui testissäkin todella impulsiiviseksi - ja sehän toki näkyy arjessakin. Maaliskuussa kävimme toista kertaa agilityn supermölliradoilla, Keravalla tällä kertaa -- teimme lisää nollaratoja: Huhtikuusta kohti elokuun lintukoiraseminaaria keskityimme lähinnä noutojuttuihin, mutta motivaationi mennä taippareihin oli hukassa pahemman kerran. En saanut tarpeeksi harjoiteltua riittävän häiriöisissä tilanteissa. Picon kuntoa on ylläpidetty erilaisilla jumppatempuilla ja Pinkojahan on ihan intona tekemässä kaikenlaista - ruokaa kun palkaksi saa ...
Flattitytöt Lysti ja Loitsu