Siirry pääsisältöön

hyppytekniikkaa vaihteeksi

Viime torstain treeneissä Pico käyttäytyi omituisesti: motivaatio laski ja lopulta Pico ei halunnut hypätä. Videolta en nähnyt kohtaa, jossa olisi jotain ikävää sattunut, mutta silti olemme ottaneet levon kannalta muutaman päivän. Perus lenkkeilyä ja olemista siis. 

Tänään oli aamutreenit ja päätin koiran reippaudesta johtuen kokeilla miten se suhtautuu tuttuun hyppytekniikkaharjoitukseen jota emme ole tehneet varmaankaan pariin kuukauteen. Odotin jotain arastelua tai muuta vastaavaa, mutta päinvastoin: Pico oli superintona ja nousi kertaalleen jopa paikaltaan lähdössä. 

Tässä video aamun treeneistä:


Kisaura sai nyt hieman takapakkia, mutta onhan tässä maaliskuun aikana tullut testattua kisaamista useamman kerran. Nyt on hyvä vähän aikaa jälleen treenata ja palataan sitten mahdollisesti ulkokisoissa toukokuussa radoille. Kumpa saisin aikataulut sovittua möllikisoihin sopiviksi!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loitsuun valmistautumista...!

  Asioilla on tapana järjestyä, joten vihdoin meillekin tulee kevätpentu! Kotiutumispäivä on Helatorstai 26.5.2022 - melkein Markon synttärilahja siis.  Olen ollut onnellinen, kun olen päässyt tapaamaan 10 pentua monta kertaa. Ensimmäisen kerran 2,5-viikkoisia. Aivan huikeaa miten nopeasti muutoksia tapahtuu. Tällä kertaa olemme ehtineet valmistautua pitemmän aikaa. Pentu on meidän kuudes koira ja äkkiseltään voisi ajatella "kyllä me tiedämme miten toimia". Yritän kuitenkin ajatella, että tilanne on uusi - onhan se sitä kuitenkin sekä pennulle että meille - suhteen rakentaminen alkaa ihan ensimmäisistä hetkistä.  Pentukuvia siis tiedossa tuonnempana.  Blogin osoite muuttui ja vaihdoin hieman myös ulkoasua - melkoisia uudistuksia tässä muutenkin tapahtunut. Jännää ja kivaa! 

Vuoden 2020 ensimmäiset kisat Sipoossa 11.1.2020 - 3 x hyl ja treenilistan päivitystä

Tammikuun aamuna suuntasin Caddyn keulan kohti Sipoota ja JAU:n kisoja. Edustamamme seura vaihtui vuoden vaihtuessa - vaikka oivalaisia olemmekin niin nyt on aika olla flattimäinen - yritän ottaa oppia Lystiltä!  Kisapäivä koostui jälleen kahdesta agilityradasta ja hyppyradasta. Tuomarina kaikilla radoilla Esa Muotka.  A-kisa: Ratapiirros:               Livestream-linkki videoon B-kisa: Ratapiirros: Livestream-linkki videoon C-kisa: Ratapiirros: Livestream-linkki videoon Riemuvoittoja ovat nämä:  * puomin suorittaminen päivän ekalla radalla suhteellisen järkevästi * puomin suorittaminen päivän toisella radalla toisella toistolla suhteellisen järkevästi * ekan radan alku oli upea: takaaleikkaus siinä * pujottelu onnistui päivän kaikilla radoilla! * turhautumisen jälkeen jään saan Lystin nyt aiempaa paremmin takaisin kontaktiin Treenilistalle päätyvät:  * lähtötreeni - ihan kaikilla radoilla ei todel...

pinkojan spurttailuja

Kisapäivä sujui sopivalla aikataululla ja ehdin valmistautua kohtalaisen hyvin. Jännitystä oli hieman, mutta mielestäni sopivasti. Päätin mennä radalle koiraan luottaen - katsotaan mihin se riittää. Pico tuntui innokkaalta hallin ulkopuolella ja kävelyllä.  Vein sen halliin ripeälle käynnille ennen lämppäkävelyä. Ennen ekaa rataa toin sen halliin vasta muutamaa koiraa ennen meidän vuoroa. Olin asettanut videokameran sopivaan paikkaan kuvaamaan niin laajalla kuvakulmalla kuin mahdollista. Molemmat Anders Virtasen radat olivat kivoja agilityratoja. Ekalla radalla rengas aiheutti kiellon ja ekan spurttikierroksen. Pätkittäin Pico kuitenkin teki kivasti, vaikka jumitusten takia ei olla korkeilla rimoilla tehty aikoihin. Pari minunkin mokaa tuli, kun en ehtinyt valssata. Pico oli tänään "valssituulella" eli kohtuu läheltä piti ohjata valssikohdat ja hypyt. Jos intoa olisi vielä himpun lisää, voisin helposti tehdä takaaleikkauksia useitakin, kuten kesällä yliaikanollan tehdessä...