Siirry pääsisältöön

Tapaninpäivän linjatreeni -video

Tapaninpäivänä teimme kahden hakuruudun jälkeen vielä linjallelähetystreenin seuraavalla tavalla:
Kävelimme pissatuskierroksen mökkitietä pitkin. Paluumatkalla jätin damit jonossa 10 askeleen päähän toisistaan. Dameja oli yhteensä 5, joten kokonaismatka oli noin 30 askelta. Lysti oli vapaana dameja jättäessäni, joten se varmaankin näki damien paikat, mutta ei ollut niistä varsinaisesti kovinkaan kiinnostunut.

Tässä video harjoituksesta:



Ajatuksia ohjaustreeneistä:
- toistoja pitää tehdä vielä paljon paljon lisää, jotta kaikki epäröinti, kuten pään kääntäminen, pysähtely ja hidastelu jäävät pois.
- seuraavaksi tarvitsen avustajan laittamaan dameja uudelleen samaan paikkaan --> saan tehtyä monta toistoa samaan suuntaan --> vahvistetiheys parantuu, mutta muut muuttujat on vakioitu
- aukealla kapealla linjalla toistoja vielä ja sitten eri ympäristöissä yleistämistä ilman luontaisia linjoja
- vastaavanlaiset avustajan kera tehdyt treenit täytyy tehdä myös vasemmalle ja oikealle ---> kaikkien suuntien täytyy olla lopulta hyvin hallussa

Ohjattavissa oleva koira on kyllä huisin hauska ajatus! Ajatelkaas, jos olisi iso urheilukenttä ja siellä 20 damia. Koira lähetetään ohjaajan vihjeiden mukaan tiettyihin suuntiin ja koira noutaa näkyvillä olevista dameista juuri ne toivotut. 

Nämä ajatukseni ovat ihan vain pyörineet päässäni. En ole vielä ehtinyt tutustua kovinkaan syvällisesti eri kouluttajien tapoihin harjoitella ohjausta. 

Ainiin, tänään hallivuorolla yleistin hieman liikkeestä maahanmenoa. Teimme sitä ekaa kertaa muualla kuin kotona eteisessä. Ihan todella sujuvasti Lysti meni makuulle. Asento ei ole suora, mutta korjaantunee palkkion suuntaa muuttamalla. 
Todella nopeasti Lysti sitten alkoi kyllä tarjota maahanmenoa eri tilanteissa. Sama ongelma ilmeni myös seuraamista harjoitellessa agilityesteiden läheisyydessä: Lysti sinkosi hypyille pariinkin kertaan. Noh, aktiivinen oma-aloitteinen koira minulla ja rohkea sekä irtoava. Hyvä siitä vielä tulee - oikeastaan onkin jo oikein erinomainen! :)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kisadebyytissä Ojangossa 27.10.

Tulipahan sitten käytyä kisaamassa ekaa kertaa. Yhtään epistä ei ollut alla, joten aika rohkea veto. Jotenkin tämä oli sellainen "pakko saada alta pois oli tulos mikä vaan" -juttu. Hyppyrata oli päivän viimeinen kisarata ja olimme ajoissa paikalla. Ehdin käyttää Picon hallissa lyhyitä aikoja useamman kerran. Tein lämmittelykävelytkin useassa lyhyessä pätkässä. Back On Track -takki sitten päällä, kun koira odotteli autossa seuraherransa kanssa. Asko Jokisen rata oli aika kiva: 17 estettä, hyppykorkeus 60 cm. Alkumatkasta kiemuraa, mutta ei mahdotonta. Loppupäässä pelkkää juoksemista. Ihanneaika 38 s. Lähtöpaikka oli aidalla erotettu, mutta kuitenkin paljon ihmisiä ympärillä aidan toisella puolella. Päätin, että luotan koiraan, mutta psyykkasin sitä pienellä alkujuttelulla. Tässä video, jossa myös kommenttini omasta toiminnastani: Koira teki jälleen esteet siten kuin ne on sille opetettu! Pujottelu oli kyllä aikas hieno - ei yhtään vilkaisua, kun vauhtiin pääsi! No...

noutotreeniä - tämän viikon teemana - meniköhän överiksi...

Kun laitetaan treenipariksi työnarkomaani koira ja työnarkomaani kouluttaja niin tässä seuraus... Aiemmin Lysti alkoi kiihtyä heitoista, joten niitä täytyi harjoitella - tein kuluneella viikolla koirapuistossa paljon treeniä, jossa koira istuu paikallaan ja heitän damin pienen matkan päässä koirasta. Heitto joko puskaan tai nurmelle.  Tein sellaistakin, että ensin heitetty dami jäi hetkeksi "muistiin" ja ennen sen noutoa piti noutaa hyvin lyhyeltä matkalta toinen dami.  Koirapuistossa oli ympärillä kaikenlaista häiriötä, mm. läheisen päiväkodin pihassa ilakoivat lapset, ohikulkijat kävelytiellä ja metsässä, linnnut sekä Pico, joka spurttaili ihan kiitettävästi ympärillämme kuoppien kaivamisen lisäksi. Pääsiäisen aikana sain miehen avustamaan treeneissä heitoissa ja olipa tuossa välissä Petikossakin niityllä kollegan kanssa tehty heittelytreeni. Montakohan kymmentä noutoa yhteensä maanantain ja perjantain välillä... huh! Eilen sunnuntaina harmitus iski pari kertaa, k...

Loitsuun valmistautumista...!

  Asioilla on tapana järjestyä, joten vihdoin meillekin tulee kevätpentu! Kotiutumispäivä on Helatorstai 26.5.2022 - melkein Markon synttärilahja siis.  Olen ollut onnellinen, kun olen päässyt tapaamaan 10 pentua monta kertaa. Ensimmäisen kerran 2,5-viikkoisia. Aivan huikeaa miten nopeasti muutoksia tapahtuu. Tällä kertaa olemme ehtineet valmistautua pitemmän aikaa. Pentu on meidän kuudes koira ja äkkiseltään voisi ajatella "kyllä me tiedämme miten toimia". Yritän kuitenkin ajatella, että tilanne on uusi - onhan se sitä kuitenkin sekä pennulle että meille - suhteen rakentaminen alkaa ihan ensimmäisistä hetkistä.  Pentukuvia siis tiedossa tuonnempana.  Blogin osoite muuttui ja vaihdoin hieman myös ulkoasua - melkoisia uudistuksia tässä muutenkin tapahtunut. Jännää ja kivaa!