Siirry pääsisältöön

kevään ensimmäinen noutotreeni variksilla!

Viime viikon fasaanitreenistä päätellen lintujen noutaminen ei olisi ihan niin spontaania ja sujuvaa kuin haluan. Sulatin sitten 3 varista, joista yksi oli syksyllä ollut käytössä ja 2 käyttämätöntä. Aloitin jälleen aivan helposta tilanteesta, jotta tulee varmoja onnistumisia. Tilanne eteni ilahduttavan sujuvasti. 
Lopulta Marko vei metsään 3 varista ja Lysti kävi hakemassa kaikki kolme! Tästä on hyvä jatkaa yksityiskohtien treenaamiseen pala kerrallaan!

Tässä video: 


Noutavan koiran kouluttamisessa on varmasti monia reittejä onnistuneeseen lopputulokseen eli luotettavaan noutavaan koiraan. Lystin kanssa olen valinnut reitin, jossa harjoittelen perusteet huolella ja yleistän ne perustaidot erilaisiin tilanteisiin. Keväälle ja kesälle on suunnitteilla erilaisia tilanteita, joissa toivottavasti onnistumiset jatkuvat edelleen.

Tässä muutama asia, joita täytyy vielä harjoitella:
* paikalla istuminen sivullani maastossa, kun lintu heitetään; a) taluttimessa, b) ilman talutinta
* edellinen + pieni pätkä seuraamista taluttimessa ennen noutolupaa
* edellinen + seuraaminen ilman talutinta ennen noutolupaa
* edellinen + toinen koira pääsee noutamaan
* edellinen + seuraaminen + toinen koira noutaa
* edellinen + vaihteleva pätkä seuraamista, ilman talutinta
Näistä vaiheista löytyy varmasti todella paljon variaatioita!

Ampumiseen tottumista täytyy harjoitella myös. Ampuminen ei saa aina liittyä noutamiseen vaan silloin voidaan tehdä myös jotain muuta, kuten seurata sivulla tai olla tauolla.

Lista harjoiteltavista asioista varmasti täydentyy pitkään. Treenattavat asiat eivät lopu ihan heti - kivaa! :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kisadebyytissä Ojangossa 27.10.

Tulipahan sitten käytyä kisaamassa ekaa kertaa. Yhtään epistä ei ollut alla, joten aika rohkea veto. Jotenkin tämä oli sellainen "pakko saada alta pois oli tulos mikä vaan" -juttu. Hyppyrata oli päivän viimeinen kisarata ja olimme ajoissa paikalla. Ehdin käyttää Picon hallissa lyhyitä aikoja useamman kerran. Tein lämmittelykävelytkin useassa lyhyessä pätkässä. Back On Track -takki sitten päällä, kun koira odotteli autossa seuraherransa kanssa. Asko Jokisen rata oli aika kiva: 17 estettä, hyppykorkeus 60 cm. Alkumatkasta kiemuraa, mutta ei mahdotonta. Loppupäässä pelkkää juoksemista. Ihanneaika 38 s. Lähtöpaikka oli aidalla erotettu, mutta kuitenkin paljon ihmisiä ympärillä aidan toisella puolella. Päätin, että luotan koiraan, mutta psyykkasin sitä pienellä alkujuttelulla. Tässä video, jossa myös kommenttini omasta toiminnastani: Koira teki jälleen esteet siten kuin ne on sille opetettu! Pujottelu oli kyllä aikas hieno - ei yhtään vilkaisua, kun vauhtiin pääsi! No...

noutotreeniä - tämän viikon teemana - meniköhän överiksi...

Kun laitetaan treenipariksi työnarkomaani koira ja työnarkomaani kouluttaja niin tässä seuraus... Aiemmin Lysti alkoi kiihtyä heitoista, joten niitä täytyi harjoitella - tein kuluneella viikolla koirapuistossa paljon treeniä, jossa koira istuu paikallaan ja heitän damin pienen matkan päässä koirasta. Heitto joko puskaan tai nurmelle.  Tein sellaistakin, että ensin heitetty dami jäi hetkeksi "muistiin" ja ennen sen noutoa piti noutaa hyvin lyhyeltä matkalta toinen dami.  Koirapuistossa oli ympärillä kaikenlaista häiriötä, mm. läheisen päiväkodin pihassa ilakoivat lapset, ohikulkijat kävelytiellä ja metsässä, linnnut sekä Pico, joka spurttaili ihan kiitettävästi ympärillämme kuoppien kaivamisen lisäksi. Pääsiäisen aikana sain miehen avustamaan treeneissä heitoissa ja olipa tuossa välissä Petikossakin niityllä kollegan kanssa tehty heittelytreeni. Montakohan kymmentä noutoa yhteensä maanantain ja perjantain välillä... huh! Eilen sunnuntaina harmitus iski pari kertaa, k...

Loitsuun valmistautumista...!

  Asioilla on tapana järjestyä, joten vihdoin meillekin tulee kevätpentu! Kotiutumispäivä on Helatorstai 26.5.2022 - melkein Markon synttärilahja siis.  Olen ollut onnellinen, kun olen päässyt tapaamaan 10 pentua monta kertaa. Ensimmäisen kerran 2,5-viikkoisia. Aivan huikeaa miten nopeasti muutoksia tapahtuu. Tällä kertaa olemme ehtineet valmistautua pitemmän aikaa. Pentu on meidän kuudes koira ja äkkiseltään voisi ajatella "kyllä me tiedämme miten toimia". Yritän kuitenkin ajatella, että tilanne on uusi - onhan se sitä kuitenkin sekä pennulle että meille - suhteen rakentaminen alkaa ihan ensimmäisistä hetkistä.  Pentukuvia siis tiedossa tuonnempana.  Blogin osoite muuttui ja vaihdoin hieman myös ulkoasua - melkoisia uudistuksia tässä muutenkin tapahtunut. Jännää ja kivaa!