Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Miten valita mitä treenata ja muita ajatuksia viime aikoina!

Pienen pieni treeniväsymys iski, mutta uskonpas siitä nyt selvityn tauon avulla.  Seminaarin jälkeen tuntui siltä, että en oikein voi yksin treenata tarvitsemiani häiriötreenejä. Sisuunnuin lopulta ja treenasimme monenlaista luopumisharjoitusta, joissa Lysti joutui oikeasti valitsemaan mitä tekee. Aloitin harjoittelun omassa pihassa sekä tein treenejä myös kotona sisällä. Siirsin saman mattitreenin myös agilityhallille, jossa kouluttajan moikkailu on yksi haaste ollut. Haluan siitä tavasta eroon ja siksipä otin varmaan päälle = koira taluttimessa. Kävin myös läheisen marketin parkkipaikalla "ihmisten ilmoilla" treenaamassa ihan vaan lyhyttä noutoa damilla sekä toisaalta kontaktia erilaisessa paikassa.  Näin viikon sisällä tehtyjen treenien tulemana on todettava: - oma äänensävyni vaikuttaa Lystiin selvästi --> jos tulee tarvetta turvautua b-suunnitelmaan, kutsun/pysäytyksen tms. vihjeen täytyy tulla iloisella äänellä - lyhyilläkin treeneillä saa paljon aikaan --> ...

Flatin kouluttaminen persoona huomioiden

Olin Thomas Stokken lintukoiraseminaarissa neljättä kertaa 10.-12.6.2016. Aiemmilla kerroilla olen ollut kuunteluoppilaana tai seminaarin järjestäjän roolissa. Nyt pääsin vihdoin oman koiran, Lystin, kanssa osallistumaan seminaariin. Olin odottanut seminaaria suurella innolla, sillä palkitsemiseen perustuvia tapoja käyttäviä treenikavereita on ollut hyvin vaikea löytää ja vielä vaikeampaa saada aikataulut sopimaan.  Seminaarin sisällöstä voisi kirjoittaa laajasti - en tee sitä toistaiseksi tässä vaan pohdin sen sijaan flatin luonnetta suhteessa kouluttamiseen. Lysti on toinen flattini ja ensimmäinen narttukoirani. Molemmat flattini ovat olleet erittäin energisiä, sosiaalisia ja vauhdikkaita. Molempien kanssa olen harjoitellut perusteellisesti arjen taitoja. Betan kanssa valitettavasti jouduin tilanteisiin, joissa se ei pystynyt onnistumaan. Sorruin vanhoihin tapoihin ts. koira koki erilaisia ikäviä rankaisuja minun suunnastani, kun epäonnistumisen hetkellä suutuin koiralle. Suutt...