Aprillipäivään liittyy eräs agilitymuisto Rasse-pinserin kanssa, joten sitä piti lähteä "kumoamaan"...
17.3. kisoista oppineena päätin valmistautua erittäin huolellisesti ts. kirjoitin tarkasti treenipäiväkirjaan tavoitteita ja miten toimin kisapaikalla. Varasin mukaani mm. musiikkisoittimen, jotta voin klassisen musan avulla peittää häiritsevää taustameteliä. Tämä olikin hyvä keino auttaa keskittymistä mm. rataan tutustumisessa.
Lisämausteen valmistautumiseen toi Lystin juoksuaika, joka alkoi perjantaina 23.3. eli reilua viikkoa ennen kisoja. Sääntöjen mukaan juoksuinen saa osallistua, mutta kisahallissa ei saa hengata kentän laidalla vaan pitää viritellä ulkona. Pöksyissä tullaan halliin ja ne riisutaan lähtöpaikalla matolla, "laukaisualustalla". :)
Kisarutiinit ovat siis vasta muotoutumassa. Hyvin suunniteltu on puoliksi valmis -sanonta piti tällä(kin) kertaa paikkansa!
Aamun ensimmäinen rata oli agilityrata. Heti radan profiilin nähtyäni ajattelin että mentävissä. Haastavin kohta tulisi olemaan pujottelu ja siitä jatkaminen vasemmalle hypylle. Oikeassa olin... joskin Lysti kyllä teki koko radan juuri niinkuin ohjasin.
Tässä video:
Kolmannesta radasta en saanut videota omalla videokamerallani, koska siitä loppui akku. Päivän toinen agilityrata oli sangen sujuva ja nopea, mutta virheitä tuli puomin sekä A-esteen kontaktipinnalta. Tassut eivät ihan siinä vauhdissa osuneet pinnalle...
Tämänkin tiesin jo etukäteen mahdolliseksi, joten taidan tuntea koirani aikas hyvin... :)
Kisoista tuomisina siis hylkäys, nolla ja 10 vp, Kisakirja siis korkattu ja nyt tietää taas mitä harjoitella!

Kauaa ei ehditty huilia kun piti jo mennä tutustumaan hyppyrataan. Radan mallista tuli taas mieleen, että tehtävissä ja ei sisältänyt mitään sellaista kohtaa, josta ei tämän hetken taidoilla selvittäisi. Oikeassa olin tässäkin kohtaa...
Tässä video:
Päivän teeman oli YHDESSÄ KOIRAN KANSSA - joten en nähnyt yhtään muiden suorituksia. Hallista lähtiessäni olimme sijalla 2 ja jokunen koira vielä vuorossa. Jäähdyttelylenkillä oli hyvä fiilis ja pitihän sitä sitten känny ottaa mukaan autosta ja todeta ihan kuvalla, että me oikeasti olimme myös lopputuloksissa sijalla 2!
Kolmannesta radasta en saanut videota omalla videokamerallani, koska siitä loppui akku. Päivän toinen agilityrata oli sangen sujuva ja nopea, mutta virheitä tuli puomin sekä A-esteen kontaktipinnalta. Tassut eivät ihan siinä vauhdissa osuneet pinnalle...
Tämänkin tiesin jo etukäteen mahdolliseksi, joten taidan tuntea koirani aikas hyvin... :)
Kisoista tuomisina siis hylkäys, nolla ja 10 vp, Kisakirja siis korkattu ja nyt tietää taas mitä harjoitella!
Kommentit
Lähetä kommentti