Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Tempuista taidoiksi -viikonloppu Kiva-Areenalla - ajatuksia taitoagilitystä!

Ajelimme jo perjantaina Turun suunnalle viikonloppua varten - vihdoin siis 3 päivää vapaata ja agilityä erinomaisessa seurassa - siistii! Majoituimme Tuorlan Majatalossa noin 20 min matkan päässä Kiva Areenalta. Halusin, että en joudu heräämään aamulla aikaiseen ja ajamaan juuri ennen treeniämme. Lystin energisyyden saa suunnattua oikeisiin asioihin parhaiten, kun ei ole kiire ja ehtii tarvittaessa kävelyttää ja "viritellä" riittävästi.  Teeman mukaisesti tarjolla ei ollut mitään pitkää rataa, jonka muistaminen olisi tuottanut vaikeuksia vaan muutama eri versio, joista jokaisesta oli useampi variaatio. Koira joutui siis todella opettelemaan erottamaan eri vihjeet. Agilityssähän vihjeitä ovat sekä ohjaajan liike, sijainti, esteet ja suulliset vihjeet.  Tässä koostevideot treeneistämme sekä ajatuksia jokaisesta treenistä: Elinan treeni lauantaina 30.11.2019: Etukäteen arvioin, että valitsemani treeni olisi meille sopivan haastava. Ehkä hieman yllätyin siitä, mit...

Kisoissa 16.11.2019 - kontaktiesteiden fiksailua

Kisasimme 26.10. Kirkkonummella, mutta siitä ei ole videota kuin yhdeltä radalta. Harmillisesti videokamerasta loppui akku väärällä hetkellä.  Tässä yhden radan suorituksemme - harmillisesti mun mokia:  Sunnuntaina 16.11. suuntana oli Jaun kisat Sipoossa - siellä en laittanut videokameraa nauhoittamaan vaan luotin livestreamiin - tässä videot: C-kisa, hypäri, video: https://youtu.be/Ax0P_HHAk5E?t=3844 B-kisa:    https://youtu.be/Ax0P_HHAk5E?t=9938     A-kisa:   https://youtu.be/Ax0P_HHAk5E?t=14832 Tavoitteena näillä radoilla oli tehdä kontaktiesteet onnistuneesti - samalla kriteerillä pysäristä kuin treeneissäkin. Ensimmäisellä yrittämällä ei tällä kertaa vielä onnistunut, mutta ainakin Lysti kuunteli minua ja pystyi parin toiston jälkeen tekemään mitä pyysin.  Näköjään varmistelen kontaktien suorituksia toisaalta myös ihan turhaan. Jarrutin koiraa vähän väärissä paikoissa, mutta tämänhän oppii vaikka sitten ...

Two runs on 13th of October 2019

Mornings first run looked like this: https://youtu.be/EQ2btF0Ypus?t=6469 We had fastest time of all who run - only one clean run!  I've never thought that 27 kilo flattie would be faster than a border collie! :)  Second run went wrong from start line trouble: Next runs will hopefully be at 26th of October so before that, we will do some training with dog walk, rear cross before tunnel and start line sit stay duration, distance and distractions. 

Kisapäivä 13.10.2019

Sunnuntaina 13.10. aikainen herätys klo.6.45 ja suunta Tiilitien kautta Ojankoon.  Torstain ratatreenissä keskityimme kontaktiesteiden harjoitteluun / loikkaongelman paikantamiseen. Arvasin oikein, että se liittyi minun liikkumiseeni.  Kisastrategia oli keskittyä lähtöpysymiseen ja jatkuvaan liikkeeseen.  Aamun eka rata menikin varsin hienosti. Tosin A-esteeltä kontaktivirhe ja yksi rima alas hypyllä ennen puomia.  Tässä linkki livestreamiin:    https://youtu.be/EQ2btF0Ypus?t=6469 Päivän toinen rata oli näkyvillä jo hyvissä ajoin. Ehdin myös kävellä Lystin kanssa kivan lenkin sillä aikaa kun hyppyrataa suoritettiin. Rataantutustuminen oli aiottu aiemmin, mutta silti Lysti taisi odottaa autossa liian pitkään ja seuraus oli lähtöpysymisen stiplu ja sen jälkeen oikein komea loikka puomilla - kas tässä:  Ennen seuraavia kisoja (26.10.) treenilistalla ainakin seuraavaa: * pysäri puomilla, kun olen TODELLA kaukana takana * takaaleikkaus pu...

Riman kisat Riihimäellä 5.10.2019 - kaksi tulosta!

Riihimäelle ajaminen hieman jäistä motaria pitkin oli melko jännittävää - kitkarenkaat hankintaan näitä aamureissuja varten.  Kisapaikka oli muistikuvissa, mutta Lysti ei ollut siellä käynyt. Hiekkapohja on meille ihan ok - ainakin taannoisten ulkokisojen mukaan, joten en sinänsä ollut huolissani.  Päätin, että nyt teemme lähtöpysymisen kummallakin radalla - ja niinhän men teimme! Paukut taisi mennä siihen, koska puomilla ja A-esteellä tuli kontaktivirheitä. Lisäksi saldona kielto putkelta (b-rata) ja yksi rima alas just ennen putkea.  Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että kisavire ei ollut ihan järkyttävä vaan Lysti pysyi hallussa koko radan ajan. Tai no A-radan puomilta kyllä sinkosi seuraavalle hypylle melkoisen vallattomasti.  Viimeisen kuukauden aikana olen panostanut siihen, että opettelen radat huolella. Treeneissä olemme tehneet paljon vaativampia ratoja kuin ykkösissä tulee vastaan.  Toinen kehityskohteeni on oma liikkuminen. ...

agilityseminaarissa 12.9.2019 - supersiistiä!

Tiedätkö sen tunteen, kun kentällä on 39 esteen rata ja se ei tunnukaan liian vaikealta?  Se tunne, kun rata alkaa hahmottua ja se ei onkin palasteltuna ihan tehtävissä?  Tietyn pienen positiivisen paineen alla pystyin keskittymään ihmeellisen hyvin - vaikka herätys oli aikainen.  Olimme Lystin kanssa Niinulassa saksalaisen Max Sprinzin seminaarissa. Neljätuntisen aikana ehdimme tehdä 4 pätkää radasta. Hiki tuli sekä minulle että Lystille.  Olin tyytyväinnen siihen miten sain keskityttyä ohjausten harjoitteluun. Kaikki muu toimi Lystin kanssa kivasti. Tietysti mukana oli muutamia lystikkyyksiä, kuten aina, mutta ei takerruta nyt niihin. ;) Tässä koostevideo: Jostain syystä X päädyin valitsemaan taustalle musiikiksi viululla soitetun biisin - hämmentävää, miten hyvin se tuohon sopiikin! Tällä viikolla suuntana on Turku - AGILITYN MM-KISAT - JEE!  Koirat pääsevät hoitolaan Perniöön - eräänlaista hermolomaa niillekin. :) 

Kisaviikonloppu syyskuun alussa - ulkokisoja, 4 starttia yhteensä

Jopas oli hyvää tuuria viikonloppuna sillä emme joutuneet sateen kastelemiksi.  Lauantaina 7.9. kävin Lystin ihkaekoissa ulkokentän kisoissa kotikulmillani Konalassa.  Aikanaan olen Rasse-pinserin kanssa tämän kentän vieressä olevassa hallissa aloitellut agilityn kisauraa ja myös treenannut siellä.  Tässä video radoista - ensimmäinen oli agilityrata ja toinen hyppyrata: Sunnuntaina 8.9. suuntasin Caddyn jälleen tutustu Ojankoon, mutta kisat eivät olleetkaan hallissa vaan keinonurmikentällä ulkona. Tässä video, pahoittelut huonosta kuvakulmasta: Tietyt kisa-asetukset ovat nyt löytyneet, mutta treenilistalla ovat ainakin nämä: - rento suoritus kisatilanteessa, sekä minulla että koiralla - huolellinen ohjaaminen aina ja kaikilla radoilla - huolellinen tutustuminen kaikenlaisiin ratoihin - kunnollinen lähdössä pysyminen luotettavasti - rento kontaktiesteiden suorittaminen  Syyskuussa vielä tiedossa todennäköisesti kaksi kisapäivää. Saas nähdä täyty...

Kisakausi aluillaan - jee!

Jopas on ollut pitkä hiljaisuus täällä blogissa!  Toukokuun puolivälissä kävimme kisoissa, joissa tulosta alkoi jo syntyä, paitsi kontaktien suorittamisen suhteen. Nti Nuusku kunnostautui loikkimisessa kaikilla kolmella kontaktiesteellä. Tulosten ja etenkin nollien tekeminen oli siis kiinni kontaktiesteistä pääsääntöisesti, sillä kisarutiinit alkoivat jo löytyä.  Kesäkaudella olemme käyttäneet ahkerasti AgilityAkatemian hallin kesäkausikorttia - kontaktiesteillä pysäritreeni vaatii paljon toistoa, mutta kerralla ei voi tehdä kovin pitkään.  Sen lisäksi tarvitsin säännöllistä ratatreeniä, joten suuntasin Juvanmalmille Niinulaan, josta löytyy loistavat koutsit: Inka, Satu ja Marjo - kiitos tähän astisista treeneistä!  Haasteeksi on osoittautunut radan opettelu tehokkaasti niin että ei tulisi muistikatkoja kesken radan. Lysti on niin nopea, että en voi epäröidä yhtään sekunnin sadasosaa. :)  Taidan tehdä radan opettelusta oman postauksen, jotta tästä ei...

Kisavideoita 13.4. ja 14.4. kisoista!

Kisapaikoilla on ilahduttavan usein tarjolla livestream-videointi, joten omaa videokameraa ei tarvitse ottaa mukaan. Paikalla voi myös olla joku tuttava, joka ihanasti kuvaa pyytämättä. Joskus livestreamit eivät toimi ja kiva rata jää näkemättä, paitsi jos kaikesta huolimatta virittää oman videokameran. ;) Lauantaina kisasimme kolme rataa Sipoossa Järvenpään Agilityurheilijoiden hienossa hallissa. Tässä videot: A-kisa: B-kisa: C-kisa : https://youtu.be/JNxmYgLc_Ps?t=3620 Sunnuntaina 14.4. kisasimme Ojangossa Hakunilan seudun agilityharrastajien hallissa D-kisa : https://youtu.be/EHP9nEo1_L8?t=6783 F-kisa : https://youtu.be/EHP9nEo1_L8?t=16504 Seuraavaksi ajatus on pitää kisataukoa ja harjoitella treenilistan aiheita ahkerasti. 

Kisaamaan oppii vaan kisaamalla...

Vuoden vaihteen jälkeen pääsimme vihdoin helmikuun lopulla jatkamaan kisaamista. Kisa- ja ratarutiini on ollut minulta sekä Lystiltä hukassa, koska olemme keskittyneet harjoittelemaan pieniä asioita Handling360-valmennuksen ohjelman mukaan. Näitä taitoja toki on tarvittu radoilla saman tien.  Helmi-maaliskuussa kävimme useammassa kisapaikassa. Meille mukavimmiksi ovat osoittautuneet sellaiset, joissa on lähtöalue selkeästi rauhoitettu ja odotusalueellakin tilaa. Tämä tarkoittaa Lohjalle tai Sipooseen ajamista.  Maaliskuun lopulla tuskastuin lähtöalueen säätämisiin. Tajusin, että Lystihän irtoaa sangen kauas ja innolla, joten miksi en sitten hyödyntäisi lentävää lähtöä. Tämä ratkaisu on nyt tuottanut kaksi rataa, joilta kertyi 5 vp.  Lohjalla 24.3. Salme Mujusen rata oli simppeli ja 5 vp tuli keinulta kontaktipinnan sivuun loikkaamisesta. Harmillisesti tästä radasta ei ole videota todisteeksi.  Tänään testasin vastaavaa kolmella radalla Sipoossa Jaun kisoissa....