Rata oli jälleen sangen haastavan oloinen, joten valitsin vain pienen pätkän, johon käytin treeniaikani. Tässä ajatuksia radasta, jossa rimat 50 cm tai 55 cm:
* alku hypyt 1-3 sujuivat aika ok. Pico jotenkin hämmentyy helposti, jos olen kaukana, kun se on hyppäämässä. En siis voi ainakaan tässä vaiheessa juosta koiran edellä, kun se on kääntynyt juuri hypylle. Juostessa ja kääntyessä voisin juosta itse suoremmassa niin pääsisin eteenpäin jouituisammni.
* putkeen irtoaminen ja takaaleikkaus menivät hienosti.
* harmi, että takaa kiertoja emme ole juurikaan harjoitelleet, sillä niitä löytyy ainakin Sepon radoilta... ( :) ) Kaiketi niitä on kisaradoilla muutenkin paljon...
* valssaus oli alkuun haastava, mutta lopulta sain pidettyä tasapainon järkevästi
* jarrutus heti valssauksen jälkeen on supervaikeaa, sillä Pico ehtii jo irrota esim. putkelle.
* jatkaminen pujottelulle onnistui sekä DOR että DOL, joista DOR edellytti tarkasti ajoitettua valssausta, kun koira hypyllä 6.
* en ollut tutustunut loppurataan ja sitä ei ehditty tehdä enempää
Tässä video:
Pitäisi ostaa se lisenssi ja sitten jos uskallan, ilmoittaudun kisoihin 27.10...
Tänään tiistainakin oli hyvät treenit. Rakensin samaisen radan ja pilkoin sen palasiin, joita yritin koota samaiseksi pätkäksi. Esteiden asettelu ei varmaankaan ollut ihan sama. Irtoaminen keppien ohi putkelle ainakin oli Picolle ok, mutta toivon ettei koira oppinut pysyvästi jotain ihan hassua.
Saas nähdä, millainen treeni tulevana torstaina...

Kommentit
Lähetä kommentti