Siirry pääsisältöön

höpsö musiikki treenivideolla

Käytinpäs tänään melkoisen tovin edellisviikon treenivideoiden editoimiseen. Jotain ihan järkevääkin tuli kaiketi tehtyä, mutta julkaisenpas nyt kuitenkin vain toissapäivän eli tiistain 9.9. videon, tuossa alla.




Teemana tiistaina oli korkeat rimat ja reipas lähtö. Reipas spontaani lähtö ilmaantuikin, mutta ei vielä niin sujuvaksi kuin haluan. Tärkeää oli myös seuraavat seikat:
* Pico hyppää nyt reippaasti 60 cm: korkuisia rimoja
* vauhti on pysynyt hyvänä, vaikka toistoja tuli tehtyä aika paljon --> jumitukset ovat lähteneet pois!
* tiukat kääntymiset korkeilla rimoilla alkavat sujua jotenksakin - stoppailuja ei tule ihan koko ajan!

Harjoiteltavaa riittää silti vielä ennen seuraavaa kisastarttia:
* kaikki ohjauskuviot korkeilla rimoilla: valssaamista hieman tehty, takaaleikkausta ei, serpentiini ja kohtikäännös ihan tekemättä - hui!
* pitkä etumatka lähdössä ei vielä onnistu
* miten suhtaudun tilanteeseen, jossa koira reagoi harmistumiseeni
* miten saan Picon parhaiten palautumaan virheen jälkeen, esim. videolla näkyvä riman tiputtaminen. Yritin olla mahdollisimman neutraali, nostin riman vinoksi ja uusi yritys, josta heti palkka
* pujotteluun pitää saada takaisin lisää vauhtia - miksi se onkaan heikentynyt niin paljon!??

Onko videon musa ihan tosi ällö?


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Agilityä ja lisää agilityä - se on vaan niin hauskaa!

Tämän talven aikana olen harjoitellut Lystin kanssa agilityä lähinnä Sepon ratatreeneissä. Treenimäärää olen kasvattanut sisällä pienessä tilassa tehdyillä treeneillä. Treeniaikaa saisi olla hieman enemmän, jotta voisin tehdä myös hyppytekniikkaa, pujottelua ja kontaktiesteitä... Ratatreeneissä olemme pärjänneet melkoisen kivasti. Nyt on löytynyt meille sopiva tapa palastella Sepon haastavatkin radat. Lisäksi Lysti näyttäisi hieman aikuistuneen ts. keskittyminen ohjautuu oikeisiin asioihin. Tässä treenit 3.11.:  Tässä 11.11. treenit: Erityisen iloinen olen siitä, että kahtena peräkkäisenä viikkona teimme noin erilaiset radat!  Perjantain tokotreeneissä olemme keskittyneet ketjuttamaan alokasluokan liikkeitä niin että välissä ei tulisi ruokapalkkiota. Onnekseni Lysti innostuu kehuista ja kanssani leikkimisestä.  Tokokisoja olen kaavaillut alkuvuodelle 2017, mutta sitä ennen korkkaamme kisauran rally-tokossa - HUOMENNA 13.11.! Ja 27.11. sekä 4.12.!

Kisapäivä 13.10.2019

Sunnuntaina 13.10. aikainen herätys klo.6.45 ja suunta Tiilitien kautta Ojankoon.  Torstain ratatreenissä keskityimme kontaktiesteiden harjoitteluun / loikkaongelman paikantamiseen. Arvasin oikein, että se liittyi minun liikkumiseeni.  Kisastrategia oli keskittyä lähtöpysymiseen ja jatkuvaan liikkeeseen.  Aamun eka rata menikin varsin hienosti. Tosin A-esteeltä kontaktivirhe ja yksi rima alas hypyllä ennen puomia.  Tässä linkki livestreamiin:    https://youtu.be/EQ2btF0Ypus?t=6469 Päivän toinen rata oli näkyvillä jo hyvissä ajoin. Ehdin myös kävellä Lystin kanssa kivan lenkin sillä aikaa kun hyppyrataa suoritettiin. Rataantutustuminen oli aiottu aiemmin, mutta silti Lysti taisi odottaa autossa liian pitkään ja seuraus oli lähtöpysymisen stiplu ja sen jälkeen oikein komea loikka puomilla - kas tässä:  Ennen seuraavia kisoja (26.10.) treenilistalla ainakin seuraavaa: * pysäri puomilla, kun olen TODELLA kaukana takana * takaaleikkaus pu...

Uimareissulla Hyvinkäällä puolisiskon kanssa ja keväthepuli...

Jopas oli hauska päivä tänään! Caddyn suunnaksi otin ensin Lassilan, jonne Pico jäi päivähoitoon äidin luokse. Sitten kyytiin tulivat Lilli ja Vila, joka on Lystin puolisisko. Lystillä ja Vilalla on sama äiti, Ninja. Ikäeroa on kaksi vuotta ja meno kyllä melkoisen flattimainen! Tässä video (onnistuukohan lataus suoraan Bloggeriin...): Lysti on nyt melkein 7 kk ikäinen. Viime aikoina on alkanut ilmetä "valikoivaa kuuloa" ts. samat  namit eivät enää toimi palkkioina niin hyvin kuin aiemmin. Esimerkiksi eilen torstaina otin damirepun mukaan aamulenkille. Kuusi erilaista damia oli mukana ja tein niiden kanssa hyvin lyhyellä matkalla noudot. Siinä noutojen lomassa sain mm. jahdata nenäliinaa syövää pentua ja kaivaa sen Lystin suusta. Paluumatkalla heitin damin ojan yli. Lysti lähti hakemaan, otti damin suuhun hyvällä otteella, mutta juoksi ojan toista puolta dami suussa, kunnes haistoi jotain muuta. En siis enää voi luottaa, että minä olen aina kaikkein paras juttu metsäl...