Eilen torstaina oli jälleen Sepon treenit Sporttiksella. Tauko ja ClickerExpo-reissu oli tehnyt hyvää sekä minulle että koiralle! Rata oli tällä kertaa sangen sulava, mutta oli siellä parit koukerotkin. Teimme 45 cm rimoilla ja viimeisen toiston ilman rimoja.
Treenirutiinit on meillä rakennettu aikanaan sille pohjalle, että koiralla on koko ajan tekeminen päällä. Ja jos ei ole niin sitten ollaan tauolla kytkettynä ja omalla paikalla.
Lisäksi palkkioiden ja oman fiilikseni pitää olla kohdillaan Picon kaltaisen koiran kanssa. Kay Laurencen opein "kiusasin" Picoa superherkuilla ja usealla erilaisella lelulla. Virittelin koiran juuri ennen radalle lähtöä. Ja kas, intoa löytyi niin paljon, että treenikaveri totesi minulla olevan kuin eri koira parin viikon takaiseen verrattuna. Ja tähän perään koutsi totesi, että niin oli erilainen ohjaajakin koiralla. :)
Nyt sitten jatketaan tällä reseptillä ja tähdätään pinsereiden rotumestaruuskisaan la 8.11. PItäähän sitä kotihallissa osallistua medikorkeuksilla, kun kerran saa mennä kaksi kertaa saman radankin! :)
Päivitin kalenteriin kisapäiviä loppuvuodelle. Kysymysmerkit perässä siksi, että Picon hyvinvointi on aina edellä. Nyt kun Lysti pian saapuu (JEE, ylihuomenna!) niin täytyy tarkkailla, miten Pico suhtautuu ja tehdä sitten johtopäätökset kisailmojen suhteen. Kisapaikkana näin talvikaudella on useimmiten Ojangossa Vuokkoset-areena, jossa toistaiseksi emme ole onnistuneet kisoissa. Onneksi pääsemme siellä nyt myös satunnaisesti treenaamaan, joten ehkäpä paikka tulee tutummaksi...
Videotakin olisi eilisestä treenistä, mutta nyt ei ehdi editoida... :)

Kommentit
Lähetä kommentti