Viimeisten kahden viikon aikana treeneissä on ollut teemana vain pientä hiomista vaativia juttuja.
Torstain treeneissä Sepon ohjauksessa on ollut ilo huomata, miten hyvin Pico pystyy keskittymään. Ilmeisesti treenirutiinit ja uudet ihmiset paikalla on nyt yleistetty kuulumaan kuvaan. Olen siis pystynyt rennosti ohjaamaan koiraa ja miettimään omaa liikkumistani pieniä yksityiskohtia myöden.
Tiistaiaamuisin olen treenannut lähinnä keinua ja puomia erilaisin ratayhdistelmin. Keinu aiheuttaa edelleen Picossa epävarmuutta, mutta videolta kun katsoo tekemistä niin siinä on muodostunut selkeästi tietty rutiini, jota pitää muistaa joko huomioida omassa toiminnassa tai muuttaa kouluttamalla toisenlaiseksi. Esim. keinulle kiivetessään Pico liikkuu eteenpäin vain kun käteni on esteen yläpuolella ohjaamassa sitä. Aiemmin aina palkitsin Picon runsailla nameilla keikkauskohdassa. Nyt se ei ole enää tarpeen, mutta käsi pitää olla oikeaan aikaan näkyvillä koiran linjalla.
Pohdin pitkään kisoihin ilmoittautumista. Epäviralliset kisat tuli käytyä helpotetulla tekemisellä ja nyt on aika testata "oikeaa" osaamista. Päätin, että 23.3. menemme kahdelle agilityradalle katsomaan millä tasolla osaaminen siinä tilanteessa on tällä hetkellä. Tulostavoitteeksi asetin sen, että pääsisin maaliin asti koiran kanssa tekemällä järkevää ohjausta. Tilanne on sikäli uusi, että ratoja on kaksi peräkkäin. Ensimmäisellä radalla täytyy varmasti hieman varmistella ja toisella voinee sitten painella riskimmällä.

Kommentit
Lähetä kommentti