Siirry pääsisältöön

Lysti tänään 7 kk - ajatuksia nuoren noutajan kouluttamisesta...

Tänään Lystillä "mittarissa" huimat 7 kk! Melkoista meininkiä on kyllä riittänyt joka päivä!

Viime kuussa podin kriisiä "liiasta" kouluttamisesta. Nyt olen keskittänyt energiani lenkeillä ulkona tapahtuvaan harjoitteluun. Ohitustilanteissa meinaa mennä kuppi nurin helposti, mutta onneksi Lysti palautuu normaalitilaansa huomattavan nopeasti. Välttelemme siis koirakohtaamisia kadulla. 

Viime lauantaina koin liikuttavan hetken, kun Lysti tapasi ensimmäistä kertaa Beta-flatin tyttöystävän Wilman, joka on 11,5 vuotias koiramummo. Ennakko-odotusten vastaisesti Wilma oli positiivisen kiinnostunut Lystistä, joka sekoili remmin päässä huolella. Syyksi paljastui pissa&kakkahätä - tietty! Kimppalenkki onnistui kuitenkin hyvin tämän jälkeen. Lysti sai tuplalenkin, kun toisella kierroksella seurana oli espanjalaiskoira Enzo, vähän sellainen pinserimäinen ulkomuodoltaan. Testasin köysilelun noutamista Enzon läheisyydessä ja pienen tuumailun jälkeen homma hoitui melko hyvin.

Kaikkein liikuttavinta metsästyskoiran omistamisessa on se, kun näkee koiran tekevän sitä työtä, mihin rotu on alunperin jalostettu. Aikanaan ihastuin tähän, kun kultainen noutajani Topi osasi täysin opettamatta luontaisesti tehdä järkevää hakukuviota etsiessään dameja. Lystillä näyttäisi olevan hurjan hyvät luontaiset taipumukset etsimiseen.

Nuoren noutajan työskentelyä täytyy tarkkailla,  jotta löytää sieltä vahvuudet ja mahdolliset heikkoudet. Jokaisesta treenitlanteesta voi kirjata itselleen muistiin näitä havaintoja! Muistiinpanoihin voi sitten myöhemmin palata.

Lystin vahvuudet tällä hetkellä:
- ahne ruuan perään ts. palkkioksi kelpaa useimmiten oma kuivaruoka
- erittäin vahva vetoleikki toimii erinomaisesti palkkiona, monenlaiset lelut toimivat
- suuri into noutaa pienen alkuvirittelyn jälkeen
- suuri into etsiä piilotetut damit
- hyvä muisti markkeerausheitoissa
- nopea yleistämään

Lystin heikkoudet tällä hetkellä:
- hajumaailma on avartunut --> erilaiset eläinten jätökset ja jäljet saattavat viedä kiinnostuksen kesken tekemisen
- koira- ja ihmishäiriöt --> tämä on koulutuksen puutetta, koska olen treenannut lähinnä yksin  --> tähän tulossa muutos kevään aikana, kun siirrymme pienryhmäharjoittelussa ulos ja uusien koirakoiden kanssa treenaamaan
- kuumenee, jos noutoesineitä heitetään --> toistaiseksi paras järjestely on se, että vien damit piiloon Lystin katsoessa kytkettynä lähetyspaikalta. 
- intoilee riistan perään niin että repii sitä --> koulutuksen puutetta
- mörköikä  ilmenee hetkittäin, kun Lysti on aistinut jotain jossain --> haukahtaa säikyn oloisesti --> kutsun luokse ja kytken hetkeksi, kunnes koira on palautunut normaaliksi

Innolla odotan pääsiäislomaani ja sitä, että tapaan Lystin sisaruksia ja Piki-isän!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Agilityä ja lisää agilityä - se on vaan niin hauskaa!

Tämän talven aikana olen harjoitellut Lystin kanssa agilityä lähinnä Sepon ratatreeneissä. Treenimäärää olen kasvattanut sisällä pienessä tilassa tehdyillä treeneillä. Treeniaikaa saisi olla hieman enemmän, jotta voisin tehdä myös hyppytekniikkaa, pujottelua ja kontaktiesteitä... Ratatreeneissä olemme pärjänneet melkoisen kivasti. Nyt on löytynyt meille sopiva tapa palastella Sepon haastavatkin radat. Lisäksi Lysti näyttäisi hieman aikuistuneen ts. keskittyminen ohjautuu oikeisiin asioihin. Tässä treenit 3.11.:  Tässä 11.11. treenit: Erityisen iloinen olen siitä, että kahtena peräkkäisenä viikkona teimme noin erilaiset radat!  Perjantain tokotreeneissä olemme keskittyneet ketjuttamaan alokasluokan liikkeitä niin että välissä ei tulisi ruokapalkkiota. Onnekseni Lysti innostuu kehuista ja kanssani leikkimisestä.  Tokokisoja olen kaavaillut alkuvuodelle 2017, mutta sitä ennen korkkaamme kisauran rally-tokossa - HUOMENNA 13.11.! Ja 27.11. sekä 4.12.!

Kisapäivä 13.10.2019

Sunnuntaina 13.10. aikainen herätys klo.6.45 ja suunta Tiilitien kautta Ojankoon.  Torstain ratatreenissä keskityimme kontaktiesteiden harjoitteluun / loikkaongelman paikantamiseen. Arvasin oikein, että se liittyi minun liikkumiseeni.  Kisastrategia oli keskittyä lähtöpysymiseen ja jatkuvaan liikkeeseen.  Aamun eka rata menikin varsin hienosti. Tosin A-esteeltä kontaktivirhe ja yksi rima alas hypyllä ennen puomia.  Tässä linkki livestreamiin:    https://youtu.be/EQ2btF0Ypus?t=6469 Päivän toinen rata oli näkyvillä jo hyvissä ajoin. Ehdin myös kävellä Lystin kanssa kivan lenkin sillä aikaa kun hyppyrataa suoritettiin. Rataantutustuminen oli aiottu aiemmin, mutta silti Lysti taisi odottaa autossa liian pitkään ja seuraus oli lähtöpysymisen stiplu ja sen jälkeen oikein komea loikka puomilla - kas tässä:  Ennen seuraavia kisoja (26.10.) treenilistalla ainakin seuraavaa: * pysäri puomilla, kun olen TODELLA kaukana takana * takaaleikkaus pu...

Uimareissulla Hyvinkäällä puolisiskon kanssa ja keväthepuli...

Jopas oli hauska päivä tänään! Caddyn suunnaksi otin ensin Lassilan, jonne Pico jäi päivähoitoon äidin luokse. Sitten kyytiin tulivat Lilli ja Vila, joka on Lystin puolisisko. Lystillä ja Vilalla on sama äiti, Ninja. Ikäeroa on kaksi vuotta ja meno kyllä melkoisen flattimainen! Tässä video (onnistuukohan lataus suoraan Bloggeriin...): Lysti on nyt melkein 7 kk ikäinen. Viime aikoina on alkanut ilmetä "valikoivaa kuuloa" ts. samat  namit eivät enää toimi palkkioina niin hyvin kuin aiemmin. Esimerkiksi eilen torstaina otin damirepun mukaan aamulenkille. Kuusi erilaista damia oli mukana ja tein niiden kanssa hyvin lyhyellä matkalla noudot. Siinä noutojen lomassa sain mm. jahdata nenäliinaa syövää pentua ja kaivaa sen Lystin suusta. Paluumatkalla heitin damin ojan yli. Lysti lähti hakemaan, otti damin suuhun hyvällä otteella, mutta juoksi ojan toista puolta dami suussa, kunnes haistoi jotain muuta. En siis enää voi luottaa, että minä olen aina kaikkein paras juttu metsäl...